• Europan 13 -kansainvälinen kilpailu, Jyväskylä
  • 2015
  • Sijoitus 2. palkinto
  • Laajuus 22 000 kem2
  • Sijainti Kortepohja, Jyväskylä

Lähtökohta

Kilpailun tavoitteena oli uudistaa Kortepohjan keskustaa täydentäen olevaa rakennuskantaa sekä suunnittelemalla alueen laajojen pysäköintikenttien tilalle elävää ja monipuolista kaupunkia.

Sijainti

Suunnittelualue sijoittuu Jyväskylän Kortepohjan alueen keskustaan. Alueen asemakaava vuodelta 1966 perustuu Bengt Lundstenin kilpailuvoittoon. Kilpailualueen lähelle sijoittuu myös DOCOMOMO-listattu osa Kortepohjaa. 

Ratkaisu

Rakennukset on sijoitettu olevan alueen koordinaatiston mukaisesti ja viheralueet virtaavat vapaasti välistä yhdistäen Kypärämäen ja Tuomiojärven viheralueet kilpailualueen läpi. Ehdottamamme uusi kaupunkirakenne kunnioittaa vanhan asemakaavan periaatteita: rentoa avoimuutta ja tilan virtausta.

Vanha jättisuuri opiskelija-asuntola korvataan keskikokoisilla, joustavammilla rakennuksilla, joiden pienet asunnot ovat yhdistettäviä. Opiskelijakorttelissa rakennukset madaltuvat uuden opiskelijakylän keskialuetta kohti ja samalla sosiaalinen intensiteetti kasvaa.

Asuntoihin ideoimme erityisen helposti toteutettavia joustavia tilaratkaisuja. 

Pysäköintipaikkojen tilalle alueen uusien keskusrakennusten ympäröimäksi syntyy tilan tunnultaan miellyttävän rajattu keskusaukio.