• Kutsukilpailuvoitto keskusta-alueen kehittämisestä
  • 2024
  • Nimimerkki ”Puistojen kaupunki”
  • Laajuus n. 40 ha, 230 000 kem2
  • Sijainti Raision keskusta
  • Asiakas Raision kaupunki
  • Yhteistyössä VSU maisema-arkkitehdit Oy, WSP Finland Oy

Lähtökohta

Raision kaupunki järjesti kutsukilpailun yhdessä Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa keskusta-alueen kehittämisestä entistä urbaanimmaksi, vehreämmäksi ja vetovoimaiseksi, sekä sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestäväksi.

Turun kehätien parantamishankkeen myötä Raision keskustaa halkova valtaväylä tullaan sijoittamaan maanalaiseen tunneliin, jolloin tien aiheuttama estevaikutus poistuu. Suunnittelualueelle on tarkoitus toteuttaa nykyistä keskusta-aluetta täydentävä elinvoimainen ja rohkeasti uudistettu kaupunkikeskusta monipuolisine palveluineen ja asukkaineen.

Sijainti

Raisio sijaitsee Turun ja Naantalin välissä Varsinais-Suomen maakunnassa, n. 6,5 kilometriä Turun keskustasta luoteeseen.

Ratkaisu

Raisio on jo nyt upeiden puistojen kaupunki, ja keskustan uusi kerrostuma hyödyntää sekä olemassa olevia että uusia puistoalueita. Laadukas viherympäristö muodostuu keskustan vetovoimatekijäksi, täydentäen Myllyn kaupallista elinvoimaa yhteisöllisillä ulkotiloilla.

osa-aluesuunnitelma

Tulevaisuudessa Raisio tunnetaan siitä, että kaikkien asuntojen ikkunoista näkyy puita, ja keskellä kaupunkia sijaitsee eloisa Raisionpuisto, jossa tapaa ihmisiä ympäri vuoden.

Raision keskusta kehittyy vihreäksi risteykseksi, jossa kestävät liikkumismuodot ja monipuoliset viheralueet luovat suotuisan elinympäristön. Viherverkosto koostuu puistoista, katuvihreästä ja viherkatoista. Uusi toiminnallinen puisto tunnelin päällä yhdistyy luontevasti olemassa oleviin viheralueisiin.

Näkymä Raisionpuistosta

Raisionpuiston ympärille sijoittuvat monipuoliset palvelut, kuten sotekeskus, toimistot, paviljonki, päiväkoti ja nuorisotila, tukevat yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä, ja sekoittunut kaupunkirakenne antaa hyvät mahdollisuudet ravintoloiden menestymiselle. Uudet julkiset tilat, kuten uimahalli ja hedelmäpuutarha, edistävät asukkaiden kotiutumista ja alueen elinvoimaisuutta.

Aluejulkisivu

Raisionpuisto yhdistää kaupungin puistot, toriaukiot ja viheralueet yhtenäiseksi verkostoksi, tarjoten monipuolisia reittejä ja näkymiä. Tärkeimpien puistonäkymien risteys- ja päätepisteisiin sijoitetaan korkeatasoisesti suunniteltuja rakennuksia.

Keskusta tarjoaa laadukasta urbaania asumista, jossa kaikista asunnoista avautuu vihreitä näkymiä ja terassoituvat katot muodostavat vehreitä viidensiä julkisivuja. Kerrostalojen maltillinen runkosyvyys mahdollistaa läpitalon asuntojen suunnittelun, mikä lisää viihtyisyyttä ja energiatehokkuutta.

Alueleikkaus

Asuinkortteleissa yhdistetään erilaisia asumismuotoja, kuten kerrostalo-, seniori- ja rivitaloasumista, vastaten monipuolisesti asukkaiden tarpeisiin.

Myös autolla keskustaan saapuminen on jatkossakin helppoa, ja pysäköinti toteutetaan joustavasti ja vaiheittain rakenteellisilla ratkaisuilla, samalla panostaen laadukkaaseen polkupyöräpysäköintiin.

Valtatien kattaminen mahdollistaa mittavan täydennysrakentamisen, mutta vaatii hiilitietoista suunnittelua ja rakentamista.

Näkymä Postipuistosta

Keskustan kehittämisessä hyödynnetään viheryhteyksien ja kestävien liikkumismuotojen edistämistä sekä suositaan vähähiilisiä ja kierrätettyjä materiaaleja.

Viher- ja hulevesiverkosto lisää luonnon monimuotoisuutta ja luo vehreän maisemakuvan sekä torjuu lämpösaarekkeisuutta. Asuinkortteleiden katot varustetaan aurinkopaneeleilla ja viherkatoilla, ja urbaanin taiteen paikkoja lisätään eri puolille keskustaa.

Keskustan rakentaminen etenee vaiheittain, alkaen Soliniuksenkujan kortteleista ja jatkuen Kauppatorin ympäristön, Raisionpuiston ja muiden keskeisten alueiden kehittämiseen. Laadukkaasti toteutettavat julkiset rakennukset, kuten sotekeskus ja päiväkoti-monitoimitalo, asettavat laatutason muulle rakentamiselle.

visualisoinnit Janoušek & Havlíček visualizations