• Vanhan pankkirakennuksen muutos liike- ja asuinkäyttöön, sekä uudisosa
  • 2017-2021
  • Laajuus 7 760 kem2 / 12 600 brm2
  • Sijainti Kuopion keskusta
  • Asiakas Lehto Asunnot Oy
  • Taloyhtiöt As Oy Kuopion Pankki, As Oy Kuopion Holvi
*

Lähtökohta

SYP:in entinen pankki- ja liikerakennus valmistui vuonna 1977 Esa Malmivaaran suunnittelemana. Meille projekti tuli vuonna 2017, jolloin rakennus oli vajaakäytöllä ja ylläpitokulut hurjat. Kaavaa oli jo muutettu mahdollistamaan rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ja lisärakentaminen. Arvorakennus oli suojeltu.

Sijainti

Rakennus sijaitsee Kuopion torin eli ”mualiman navan” kulmalla kaupungintalon vieressä. Muutoksessa tärkeää oli erityisesti kaupungintalolle suuntautuvan maamerkkimäisen julkisivun ilmeen säilyminen, vaikka kaikki julkisivun takana muuttui ja ikkunoiden määräkin tuplattiin.  

Korkeat ikkunat ja isot lasipinnat tekevät kaikista asunnoista valoisia.

*

Ratkaisu

Alimman kerroksen komea, korkea pankkisali ja sitä ympäröivät tilat otettiin liiketilakäyttöön. Muu talo muutettiin asunnoiksi ja matalan osan päälle rakennettiin kolme korotuskerrosta. Yhteistilat ja piha löysivät paikkansa laajennusosan katolta, josta avautuvat ainutlaatuiset näkymät kattojen yli. 

*
*

Uudisosa suunniteltiin selvästi vanhasta erottuvaksi, mutta vanhan pankin tavoin jyhkeyttä ja kulmikkuutta henkiväksi.

Uuden ja säilytettävän yhdistelmästä syntyi erityislaatuisia tiloja. Kaksikerroksisia asuntoja löytyy sekä omalla sisäänkäynnillä maantasosta että ylimmistä kerroksista kattoterassilla varustettuina. Kokonaan uudelleen rakennetun kattokerroksen huoneistoista on erityisen upeat näkymät Kuopion torin yli ja jopa aina Kallavedelle asti.

*
*

Arkkitehti-lehti (5/2022)

*kuvat Ville-Pekka Ikola