• Uuden maisematuvan suunnittelu keskelle kansallispuistoa
  • 2017-2022
  • Laajuus 100 m2
  • Sijainti Pyhä-Luoston kansallispuisto, Sodankylä
  • Asiakas Metsähallitus, Luontopalvelut

Lähtökohta

Ukko-Luoston maisematuvalta tavoiteltiin suojaisaa ja lämmintä taukopaikkaa pienille ryhmille tarjoten samalla elämyksellisen paikan tutustua ja kokea ympäröivän luonnon valoilmiöitä.

Sijainti

Ukko-Luoston maisematupa sijoittuu Pyhä-Luoston kansallispuistoalueelle Ukko-Luosto tunturin pohjoisrinteelle. Maisematuvalle pääsee kulkemalla noin kilometrin matkan polkua tai talvella lumikenkäreittiä pitkin Luoston pysäköintialueelta, tai laskeutumalla saman matkan lasketteluhissien yläasemalta.

Ratkaisu

Maisematuvalle saavutaan pääasiassa alarinteen puolelta pohjoisesta. Rakennus pilkottaa polulle puiden välistä vasta melko lähelle rakennusta tultaessa. Sisääntulo rakennukseen on ylärinteen puolella, jotta tarvittaessa myös esteetön käynti onnistuu. Luiska johdattaa katetulle kuistille, josta avautuu näkymät kohti pohjoista maisemaa.

Maisematupa on hirsirakenteinen kokonaisuus. Rakennuksen hahmosta erottuu keskeisesti sijoittuva lyhtymäinen näyttelyosa, jonka hirsirakenne on ulospäin lautaverhoiltu.

*

Kaikki puupinnat on jätetty käsittelemättömiksi, jotta rakennus harmaantuessaan maastoutuu rakkakivikkoiseen ja kelokasvuiseen tunturin rinteeseen.

Rakennuksen sisään tullaan eteismäiseen tilaan. Varsinaiseen tupatilaan kuljetaan lyhtymäisen näyttely- ja elämysosan läpi. Näyttelyosa avaa suuren näkymäikkunan pohjoisen maiseman suuntaan.

Ikkuna ulottuu lattiasta kattoon, sivuseinästä toiseen, ja mahdollistaa tunnelmallisen tarkkailupaikan pohjoisen taivaalla loimuaville revontulille tai tykkylumiselle maisemalle. Toiseen, etelän suuntaan näyttelyosa aukaisee viiston kattoikkunanäkymän ja mahdollistaa tähtitaivaan tai yöttömän yön tarkkailun vaikka penkillä maaten.

**

Näyttelyosan sivuseinät on varattu näyttelysisällölle kertomaan ja kuvaamaan kävijälle pohjoisen luonnon eri vuodenaikojen valoilmiöitä. Varsinaista tupatilaa kiertää nauhamaiset ikkunat ja penkit. Kamina mahdollistaa lämmittelyn ja makkaran paiston.

*kuva Miika Hämäläinen, **visualisointi Wide Visuals